AA-ohjelma; hengellinen vai uskonnollinen

AA-ohjelma – hengellinen, mutta ei uskonnollinen

ymp no txtEräs yleisimpiä AA:ta koskevia väärinkäsityksiä on se, että AA on uskonnollinen liike. Varsinkin uudet jäsenet, joutuessaan vastatusten sen kanssa, että AA painottaa hengellisiä keinoja alkoholismista toipumiseen, tulkitsevat usein hengellisyyden uskonnollisuudeksi ja karttavat siksi kokouksia. Näin he välttelevät jotain, jota luulevat uudeksi ja pelottavaksi uskon opiksi.
Saapuessaan ensimmäiseen kokoukseensa, monet alkoholistit ovat kadottaneet sen uskon, mikä heillä on kerran saattanut olla; toiset ovat kokeilleet uskontoa lopettaakseen juomisen ja epäonnistuneet; ja on niitäkin, jotka eivät halua olla missään tekemisissä uskonnon kanssa. Kuitenkin, harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta, saavutettuaan jonkin verran raittiutta, ovat AA:n jäsenet löytäneet itsensä ulkopuolelta voimanlähteen – korkeamman voiman, kutsuttiinpa sitä millä nimellä tahansa – ja kompastuskivi on poissa.

Toiminnan ohjelma

Kaksitoista askelta, jotka muodostavat AA:n toipumisohjelman, eivät ole mikään uskonjulistus; ne yksinkertaisesti kuvaavat sitä, mitä perustajajäsenet tekivät raitistuakseen ja pysyäkseen raittiina. Ne eivät sisällä mitään uusia ideoita: antautuminen, itsetutkiskelu, ripittäytyminen jollekin toiselle sekä jonkinlainen rukous ja mietiskely ovat käsitteitä, joita on ollut hengellisissä liikkeissä ympäri maailman tuhansien vuosien ajan. Askeleet ovat keino kertoa nämä periaatteet kärsivälle alkoholistille – sairaalle, pelokkaalle, uhmakkaalle ihmiselle, joka on tiukasti päättänyt, ettei hänelle sanella, mitä tehdä, miten ajatella tai mihin uskoa. Askeleet tarjoavat yksityiskohtaisen toimintasuunnitelman: myönnä, että alkoholi on nujertanut sinut, siivoa oma elämäsi, myönnä vikasi ja tee se mitä vaaditaan niiden korjaamiseksi, ylläpidä suhdetta mihin tai kehen tahansa, joka voi auttaa sinua pysymään raittiina ja työskentele toisten alkoholistien kanssa.

"Jumala sellaisena kuin hänet käsitimme"

AA:n perusperiaatteet laadittiin 30-luvun loppupuolella ja 40-luvun alussa aikana, jota toinen perustajajäsen Bill W. usein kutsui toveriseuran "yrityksen ja erehdyksen" aikakaudeksi. Perustajajäsenet, joista monet olivat aloittaneet Oxford-ryhmissä, olivat käyttäneet sieltä lainattuja kuutta askelta. Billin mielestä tarkemmat ohjeet olisivat paremmat ja kirjoittaessaan AA:n perustekstiä, Nimettömät Alkoholistit -kirjaa, hän laajensi ne kahdeksitoista. Mutta, koska hän oli tekemisissä vastaraitistuneiden juoppojen kanssa, ei ollut yllättävää, että hänen uusi versionsa kohtasi kiihkeää vastarintaa. Vaikka perustajajäsenet olivatkin monella tapaa keskenään samankaltaisia (valkoihoisia, keskiluokkaisia, lähes yksinomaan miehiä ja taustaltaan lähinnä kristillisiä), he edustivat mielipiteiden ja käsitysten koko kirjoa. Bill kertoo meille kirjassa AA tulee täysi-ikäiseksi, joka on kertomus toveriseuran varhaisista vuosista, kuinka "kiivas keskustelu kahdestatoista askelesta ja kirjan sisällöstä kiihtyi kiihtymistään. Oli konservatiivisia, liberaaleja ja radikaaleja näkökantoja." Joidenkin mielestä kirjan tulisi olla kristillinen; toiset kykenivät hyväksymään sanan "Jumala", mutta vastustivat kaikkia muita teologisia väittämiä. Ateistit ja agnostikot taas halusivat poistaa kaikki viittaukset Jumalaan ja ottaa käyttöön psykologisen lähestymistavan. Bill jatkaa: "Aloimme lopulta keskustella kompromissin mahdollisuudesta… Toisessa askelessa päätimme kuvata Jumalaa 'itseämme suuremmaksi voimaksi'. Kolmanteen ja yhdenteentoista askeleeseen sijoitimme sanat 'Jumala sellaisena kuin hänet ymmärsimme'. Poistimme seitsemännestä askelesta sanan ’polvillamme'. Ja kaikkien askelten johtolauseeksi kirjoitimme nämä sanat: 'Tässä ovat ottamamme askeleet, joita ehdotetaan toipumisohjelmaksi.' AA:n kahdentoista askeleen oli määrä olla vain ehdotuksia."

Yli 60 vuotta myöhemmin nuo ratkaisevat kompromissit, jotka muotoiltiin viikkokausien kiihkeiden väittelyiden jälkeen, ovat tehneet mahdolliseksi sen, että kaikkiin uskontokuntiin kuuluvat ja myös ei-uskovat alkoholistit ovat ottaneet vastaan AA:n toipumisohjelman ja löytäneet pysyvän raittiuden.

Entäs tämä hengellinen herääminen?

Joka tapauksessa, kahdennessatoista askeleessa ja koko AA-kirjallisuudessa esiintyvä ilmaisu ”hengellinen herääminen” lannistaa edelleen monet tulokkaat.  

Joillekin se loihtii esiin mielikuvan dramaattisesta "kääntymyskokemuksesta" – ei mikään houkutteleva ajatus alkoholistille, joka juuri on lopettanut juomisen. Toisille, jotka vuosikausien jatkuva juominen on nujertanut, se näyttää täysin saavuttamattomalta. Mutta niille, jotka eivät anna periksi, jatkuva raittius tuo lähes poikkeuksetta mukanaan oivalluksen, että – jollain ihmeellisellä ja odottamattomalla tavalla – he ovat todellakin kokeneet hengellisen muutoksen.

Hengellisyys, AA:n tapaan, on seuraus toiminnasta. Kahdestoista askel alkaa: "Koettuamme hengellisen heräämisen näiden askelten tuloksena…". Myös kirjassa Kaksitoista askelta ja kaksitoista perinnettä Bill W. kuvaa mitä tapahtuu: "Hengellisestä heräämisestä on kenties esitetty yhtä monta määritelmää, kuin on ihmistä, joka on sen kokenut. Mutta varmasti jokaisella aidolla kokemuksella on jotakin yhteistä kaikkien muiden kokemusten kanssa. Kun joku on kokenut hengellisen heräämisen, sen tärkein merkitys on, että hän nyt kykenee tekemään, tuntemaan ja uskomaan sellaista, mihin hän ei ole aikaisemmin omin voimin ja ilman apua pystynyt. Hän on saanut lahjan, joka merkitsee tietoisuuden ja olemassaolon uutta tilaa. Hänet on ohjattu polulle, joka todellakin johtaa jonnekin. Elämä ei olekaan umpikuja - jotain, jota pitäisi sietää tai hallita. Hän on sananmukaisesti muuttunut, koska hän on löytänyt voimanlähteen, jonka on tähän asti tavalla tai toisella kieltänyt itseltään."

Ryhmät ja niiden tavat

Askeleet ovat ohjelma toipumiseen ja AA-ryhmässä alkoholistit oppivat elämään ohjelmassa sekä toteuttamaan sitä "kaikissa toimissaan". Lähes kaikki ryhmien kokoukset USA:ssa ja Kanadassa aloitetaan lukemalla AA:n määritelmä; lyhyt kuvaus siitä, mitä AA on ja mitä se ei ole. Sen kaksi viimeistä lausetta tekevät selväksi, ettei AA:n päämäärällä ole mitään tekemistä uskonnon kanssa: " A.A. ei ole sidoksissa mihinkään aatteelliseen, uskonnolliseen tai poliittiseen suuntaukseen, järjestöön tai laitokseen. Se ei halua ottaa kantaa mihinkään kiistakysymykseen; ei kannata eikä vastusta mitään asiaa. Päätarkoituksemme on pysyä raittiina ja auttaa toisia alkoholisteja saavuttamaan raittius”.

Ryhmien uskonnollisilta näyttävät tavat häiritsevät joskus uusia tulokkaita niin, etteivät he tule takaisin. Ammattilaiset, jotka ohjaavat ihmisiä AA:han, voivat auttaa neuvomalla heitä osallistumaan erilaisiin kokouksiin etenkin ensimmäisenä raittiina vuotenaan ja löytämään kotiryhmän, jossa he tuntevat olonsa mukavaksi. AA:n neljännen perinteen mukaan jokainen ryhmä on itsenäinen, mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että jokainen ryhmä on ainutlaatuinen omine erityispiirteineen. Siten, vaikka vapiseva alkoholisti löytää itsensä jonain iltana kokouksesta, jossa jäsenet tuntevat olonsa kotoisaksi käyttäessään perinteistä uskonnollista sanastoa, voi hän yrittää uudestaan seuraavana iltana ja löytää ryhmän, johon jopa kaikkein epäileväisin tai kyynisin sielu sopii heti mukaan.

Samalla tavoin AA:n jäsenet yleensäkin käsittelevät kysymystä korkeammasta voimasta, vakuuttaen uusille jäsenille, että nämä saavat vapaasti valita omansa.

Miehet ja naiset, jotka karttavat sitä osaa, joka AA-kielenkäytössä tunnetaan "Jumala-osuutena", voivat silti nojautua erittäin tarpeelliseen itsensä ulkopuoliseen tukipylvääseen. Joillekin se on heidän AA-ryhmänsä, toiset valitsevat ajan myötä perinteisen Jumala-käsityksen, kun taas jotkut muut luottavat täysin toisenlaiseen käsitykseen korkeammasta voimasta. AA-kirjanen Opimme uskomaan julkaistiin vuonna 1973 kuvaamaan monia erilaisia tapoja etsiä hengellisyyttä AA:ssa. Se on kokoelma monien jäsenten erilaisista hengellisistä kokemuksista, perinteisen uskonnon kannattajista ateisteihin ja agnostikkoihin sekä kaikkea siltä väliltä.

Mutta eivätkö AA-ryhmät käytä Isä meidän -rukousta?

Kokousten lopettaminen Isä meidän -rukoukseen, joka oli aikanaan lähes yleinen käytäntö, on yhä tavallista monilla seuduilla. Siellä missä sitä edelleen käytetään vetäjä yleensä pyytää osanottajia osallistumaan vain, jos he niin haluavat. Pohjois-Amerikan ryhmillä on nykyisin monia tapoja lopettaa kokouksensa. Isä meidän -rukouksen käyttö on harvinaista USA:n espanjankielisissä ryhmissä ja Yhdysvaltojen ulkopuolella. Monet lausuvat Tyyneysrukouksen tai AA:n vastuulauselman, toiset käyttävät jotain muuta epämuodollista rukousta tai lauselmaa tai vain hetken hiljaisuutta. Ryhmäomatunto päättää, oli tietty sanamuoto sitten mikä tahansa.

Ryhmät, jotka edelleen päättävät kokouksensa Isä meidän -rukoukseen, noudattavat tapaa, joka juontaa alkunsa toveriseuran varhaisimmilta ajoilta, jolloin monet perustajajäsenistä saivat tukea Oxford-ryhmien kokouksista. Käytäntö lopettaa kokoukset Isä meidän -rukoukseen tuli hyvin todennäköisesti suoraan noista kokouksista. Siihen aikaan ei ollut mitään AA-kirjallisuutta, joten perustajat tukeutuivat voimakkaasti Raamatun lukemiseen etsiessään innoitusta ja johdatusta. He todennäköisesti lopettivat Isä meidän -rukoukseen, koska, kuten Bill W. selitti, "se ei asettanut puhujia siihen monia nolostuttavaan tilanteeseen, että heidän olisi pitänyt laatia omat rukouksensa." Kokoukset tulivat monimuotoisemmiksi, kun AA alkoi levitä yli koko Pohjois-Amerikan ja sitten muualle maailmaan ja kävi selväksi, että toipumisohjelma voisi ylittää kaikki opilliset, rodulliset ja uskonnolliset esteet.

Kirjassa AA tulee täysi-ikäiseksi pastori Samuel Shoemaker, yksi ei-alkoholistiystävistä, joka vaikutti toveriseuran muotoutumiseen aivan alussa, kuvaa perustajien ydinajatusta olla määrittelemättä oppisuuntaa. Hän sanoo: "AA on mielestäni ollut äärimmäisen viisas korostaessaan kokemuksen todellisuutta ja tunnustaessaan sen olevan lähtöisin inhimillistä voimaa korkeammalta voimalta ja jättäessään tulkintapuolen jokseenkin siihen . . .

Jos AA-laiset olisivat sanoneet enemmän, jotkut ihmiset olisivat halunneet heidän sanovan paljonkin enemmän ja määrittelevän Jumalan heille itselleen hyväksyttävällä ja mieluisalla tavalla. Ei olisi tarvittu kuin pari kolme tällaista toistensa kanssa eri mieltä olevaa ryhmää koko asian pilaamiseksi . . . Niinpä he pitivät kiinni todellisista kokemuksista ja kehottivat ihmisiä luovuttamaan tahtonsa ja elämänsä Jumalan huomaan sellaisena kuin he Hänet käsittivät. Näin teoria ja teologia jäi niille kirkoille, joihin ihmiset kuuluvat. Elleivät he kuuluneet mihinkään kirkkoon eivätkä pystyneet noudattamaan mitään johdonmukaista teoriaa, niin sitten heidän oli antauduttava sille Jumalalle, jonka he näkivät muissa ihmisissä. Se ei ole ollenkaan huono tapa saada hengellinen kokemus alkamaan.

Lainattu teoksesta: About AA, A.A. World Services, Inc.